Omega-projektin uutisia

by | Jan 4, 2017 | Finnish | 0 comments

Omega-projektin tavoite on ollut systemaattisesti tarjota Daavidintähti-Raamattua – Raamattua joka on suunniteltu nimenomaan juutalaisille – jokaiseen juutalaiskotiin Siperiassa, Kauko-Idässä, Ukrainassa ja parhaillaan vielä yhdessä maassa entisen Neuvostoliiton alueella. Tämän projektin tuloksena monilla juutalaisilla perheillä on nyt mahdollisuus lukea Jumalan Sanaa. Viimeisen 12 vuoden aikana Daavidintähti-Raamattua on tarjottu yhteensä 1,5 miljoonaan juutalaiskotiin – yli 50 000 perhettä on vastannut myöntävästi ja saanut oman Raamatun!

Valitettavasti Toisen maailmansodan aikaisten tapahtumien seurauksena jotkut juutalaiset edelleen salailevat identiteettiään. Igor oli yksi heistä. Hän yllättyi saadessaan kirjeen, jossa hänelle tarjottiin Daavidintähti-Raamattua. Hän ihmetteli miten kukaan olisi voinut saada tietää, että hän on juutalainen. Hänen kaipauksensa lukea Raamattua kuitenkin kasvoi suuremmaksi kuin hänen pelkonsa ja hän vastasi myöntävästi tarjoukseemme.

Myöhemmin hän löysi messiaanisen seurakunnan, tuli uskoon Jeshuaan, hänet kastettiin ja nyt hän kasvaa uskossaan. Igor on yksi 1 000 ihmisestä, jotka ovat vastanneet Omega-projektin tarjoukseen Igorin kotikaupungissa, ja jotka ovat saaneet vastaanottaa Daavidintähti-Raamatun.

Carolyn tapasi myös Natalian, joka sanoi: “Olen tullut Kristuksen luo tämän Raamatun ansiosta. Veljeni kuoli, kun olin lapsi. Rukoilimme hänen puolestaan parhaamme mukaan, mutta kun kysyin muilta miksi veljeni kuoli, he vastasivat: “Koska emme tienneet miten rukoilla.”

Halusin oppia rukoilemaan heti. Menin ortodoksikirkkoon ja sain sieltä rukouskirjan, mutta en silti oppinut rukoilemaan.”

“Muistan kun olin 6-vuotias, anoin itkien isoisääni opettamaan minua rukoilemaan ja kysyin häneltä miksi olemme elossa. Hän kertoi miten Jumala loi ihmiset elämään maan päällä ja että Hän on Kaikkivaltias Jumala, jonka nimi on Jahve. Pyysin isoisääni kertomaan kaiken, mitä hän tiesi Jumalasta ja Raamatusta. Nyt vihdoin olen saanut oman Raamattuni ja ymmärrän, että tämä on se kirja, jota isoisäni luki. Olen kiitollinen Daavidintähti-Raamatusta, jonka sain teiltä lahjaksi. Me kiitämme kaikkia, jotka ovat mahdollistaneet näiden kirjojen lähetyksen meille!”

Luukkaan evankeliumissa 15:10 luemme, kuinka enkelit iloitsevat, kun yksikin ihminen antaa elämänsä Jeesukselle. Myös me iloitsemme. Tämä on koko palvelutyömme tarkoitus – auttaa seurakuntia levittämään Jumalan Sanaa, jotta yhä useampi ihminen voi oppia tuntemaan Jeesuksen.

Eräs arvostettu kristitty johtaja tässä maassa kertoi Carolynille: “Meillä uskovilla on nyt enemmän vapautta, mutta emme tiedä miten kauan. Meidän täytyy käyttää hyödyksi tämä tilaisuus jakaa evankeliumia!” Me MediaServessä haluamme jatkaa näiden seurakuntien avustamista, jotta heillä olisi tarvittavat työvälineet sadon korjuussa! Tämä on meidän haasteemme.

graphic-for-omega-project

Newsletter Signup

Blog Languages

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.